Autumn in Harare

After a month’s holiday in Australia I came back to Harare just in time for HIFA2011 (Harare International Festival of the Arts). During the last week of April, the city was full of different kind of performances, workshops and art forms. My personal favorite was Hotel Paradiso, a drama without words. The actors wore masks and used body language to express the feelings. We also took our children to see and hear some performances, like the Finnish choir group Philomela. Philomela performed with a Zambian choir and those young men from Zambia also paid a visit to Dzivarasekwa to sing with our children. The whole week was full of cultural activities and parties. On Saturday evening we even celebrated Vappu with Finnish people from Harare and Lusaka (Zambia) and some other friends of Finland.

Monday was a holiday in Zimbabwe, but we had the opening ceremony of the ICT-building. Finland’s Ambassador to Zimbabwe Sinikka Antila was there with many other high positioned guests. Our children sang, played marimba and danced for the guests. Antioch and I had a small computer lesson moment to show the visitors how things will work there. It was a successful event. The recently painted buildings looked really nice and collected compliments.

Matkan taustoja.

Tajusin, että voisin hieman valottaa lukijoita siitä, miksi ja minne olen nyt lähdössä.

Kaikki alkoi HS:n kuukausiliitteestä kesällä (muistaakseni) 2009. Siellä oli pitkä kirjoitus Zimbabwen AIDS-orvot ry:n toiminnasta, jossa myös toivottiin lapsille uusia kummeja. (Yhdistyksen sivut Facebookissa.) Päätin kirjoittaa Oilille ja Sepolle sähköpostia, jossa ilmoitin halukkuuteni lähteä tukemaan yhden lapsen koulunkäyntiä. Sain kummitytön ja siitä alkoi kyteä ajatus lähteä ihan paikanpäälle Harareen katsomaan millaista siellä on.


(Minä ja Precious)

Marraskuussa 2009 sitten tein reilun viikon matkan Zimbabween. Reilu viikko on lyhyt aika, mutta aika Afrikassa kulkee aivan eri tavalla kuin täällä kiireisessä länsimaassa ja tuntui, että sain paljon enemmän irti tästä viikosta kuin viikosta Suomessa. Tuntui, kuin olisin palannut kotiin. Viikon aikana ehdin auttaa monenlaisissa asioissa lahjoituskontin tavaroiden lajittelusta kummien pakettien jakoon tukemilleen lapsille. Tiesin heti, että tänne aion vielä palata ja jo lentokoneessa takaisin kotiin aloin kirjoittamaan päiväkirjaa, jonka teemaksi tuli Back to Zimbabwe.

Tuon matkan ja tulevan matkan välillä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä ja nämä tapahtumat ovat tehneet mahdolliseksi nyt pidemmän vapaaehtoistyöpätkän. Olen auttanut Oilia ja Seppoa vapaaehtoisena myös täällä Suomessa monenlaisissa asioissa, viimeksi viime perjantaina lähettämällä kummeille sähköposteja kummilapsiensa koulumenestyksestä ja tietoa tämän vuoden kummimaksuista.

Lähtöön on aikaa enää viikko, rinkka on jo lähes pakattu ja vain muutamia pieniä hankintoja on enää tekemättä. Kuulen jo Afrikan auringon, leijonien ja seeprojen kutsun!